Opetussuunnitelmat
Wienin Suomi-koululla ei ole toistaiseksi yhtenäistä opetussuunnitelmaa, vaan kukin opettaja tekee vuosisuunnitelman ryhmälleen itsenäisesti ja kullekin lukuvuodelle erikseen. Apuna vuosisuunnitelman laatimisessa opettajat käyttävät OPSista! – Suomi-koulujen OPS-verkkopalvelua.
Lisätietoja OPSista!
Isojen koululaisten ryhmän opetussuunnitelma lukuvuodelle 2010 - 2011
Isojen koululaisten ryhmä koostuu lukuvuonna 2010–2011 8–10-vuotiaista lapsista. Haastellista tulee olemaan oppilaiden ikähajonta ja tästä johtuva eriyttämisen tarve. Käytännössä lasten tasoerojen huomioiminen merkitsee tarvetta järjestää opetus siten, että jokainen voi kehittyä omalla tasollaan mutta tuntien samalla kuuluvansa ryhmään. Oppilaiden motivoituneisuutta lisätäkseni pyrin isojen koululaisten kanssa painottamaan yhteistä suunnittelua, yhteistoiminnallista oppimista ja yhteisiin koko koulun projekteihin osallistumista.
Wienin Suomi-koulun kirjoittamattomana sääntönä näyttäisi tällä hetkellä olevan, että koulutoimintaan osallistuminen päättyy viimeistään yhdentoista ikävuoden kohdalla. Tulevaisuuden haaveena olisi perustaa näille omasta mielestään Suomi-kouluiän ohittaneille oma nuorisoryhmä. Jotta kiinnostus ryhmän perustamiseen lasten suunnalta heräisi, on mielestäni ehdottoman tärkeää, että isojen koululaisten ryhmähenki saataisiin mahdollisimman hyväksi. Tähän pyrin kiinnittämään lukuvuonna 2010–2011 erityistä huomiota.
Lukuvuoden yleiset tavoitteet pohjautuvat “Tietoverkot OPS-työn välineenä“ -koulutuksessa Suomi-koulujen opettajien luomaan opetuksen suunnittelun avuksi kerättyyn aineistoon. Suuntaa antavat tavoitteet löytyvät OPSista!-verkkopalvelusta. Isojen koululaisten ryhmässä lapsia pyritään rohkaisemaan monipuoliseen suomenkieliseen ilmaisuun. Yhteisiä kalenterivuoden juhlapäiviin perustuvia tapahtumia järjestämällä heitä tutustutetaan suomalaisiin tapoihin ja kulttuuriin. Tämä toivottavasti johtaa oman suomalaisen kulttuurin ja suomen kielen arvostukseen sekä suomalaisen identiteetin vahvistumiseen. Yhteiset tapahtumat kasvattavat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta koko kouluyhteisössä ja tukevat myös vanhempia lapsiensa kulttuuriperinnön ja kielitaidon vaalimisessa.
Syksyn ensimmäisen koulukerran aikana koetin selvittää oppilaiden omia kiinnostuksen kohteita, toiveita ja odotuksia tulevalle lukuvuodelle, jotta motivoivan lukuvuosisuunnitelman tekeminen olisi mahdollista. Samalla kerroin omista ajatuksistani ja alustavista suunnitelmista. Näiden pohjalta keräsimme yhdessä listan oppilaille sekä opettajalle tärkeitä työskentelymuotoja ja ideoita. Näiden pohjalta voimme yhdessä ryhmänä työskennellä selkeästi ilmaistujen, yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Selvää on, että kielellisenä tavoitteena pyritään kielitaidon rikastuttamiseen ja sekä suullisen että kirjallisen ilmaisun monipuolistuttamiseen. Keinoina tavoitteeseen päästäksemme tulemme käyttämään kirjoituskilpailuihin osallistumista, nettilehtiartikkeleiden laatimista, pantomiimi- sekä muita kielellisiä kilpailuja, esitelmiä ja näytelmiä. Yhteishengen kasvattamiseksi tulemme järjestämään retkiä, yhteisiä juhlapäiviä sekä muuta yhteistoimintaa. Viime vuodesta vaihtunut koulutilamme mahdollistaa hienoine puitteineen liikuntasalin sekä piha-alueen käytön. Sovimme, että pyrimme toisinaan yhdistämään kielelliset harjoitukset aktiivisiin liikunnallisiin harjoituksiin, jotta nämä uudet mahdollisuudet tulisi hyödynnetyksi.
Aivan erityisenä tavoitteena tälle lukuvuodelle lapset ideoivat rahankeruun hyvään tarkoitukseen. Tarkoituksena on askarrella lukuvuoden varrella myytäviä tuotteita Suomi-koulun joulumyyjäisiin, jossa ryhmä omassa myyntipöydässään myy tuotteita. Rahainkeruun kohde jäi vielä määrittelemättä, kuten suunnitelman muutkin yksityiskohdat. Tärkeää on, että ryhmä tämän mahtavan idean keksittyään yhdessä ideoi, työstää ja toteuttaa projektin. Yhteisprojektin tarkoituksena on antaa oppilaille voimauttavia kokemuksia yhdessä tekemisestä ja luonnollisesti projekti auttaa myös ryhmähengen luomisessa. Alkamassa on kaikin puolin mielenkiintoinen vuosi isojen koululaisten ryhmän opettajana.
Lotta Salmi
Wienissä 26.9.2010
